Yamamichi Karate Club Turku logo
Yamamichi karaten valmentajia

yamamichi karate

Yamamichi on japanin kieltä ja tarkoittaa sanaa vuoristopolku (yama = vuori, michi = tie, polku). Kamppailutaidon saavuttaminen on kuin vuoren huipulle kiipeäminen. Saman vuoren huipun voi saavuttaa useita eri reittejä pitkin. Toiset valitsevat alkuun loivan polun jota kävellä, toiset taas lähtevät innokkaasti kiipeämään pitkin jyrkempiä seinämiä. Huipulle pääsyyn vaadittu aika voi vaihdella henkilöistä toiseen, ja alussa suunniteltua polkua voi joutua vaihtamaankin matkan varrella. Kun yksi vuori on valloitettu, kukapa estää tavoittelemasta korkeampia ja haastavampia huippuja?!

 

Me Yamamichi karaten harjoittajat pyrimme katsomaan avoimesti erilaisia polkuja kohti huippua. "Pääpolkumme" on karate. Emme varsinaisesti harjoittele mitään tiettyä karatetyyliä, mutta perustekniikkamme ja liikesarjamme muistuttaa valtatyyleistä eniten Shito-Ryuta. Otamme vaikutteita eri karatetyyleistä sekä muista kamppailulajeista.

 

Harjoittelemme karatea kehittääksemme itseämme sekä fyysisesti että henkisesti. Emme harjoittele kilpailuja varten. Karateharjoittelumme pääpaino on itsepuolustuksessa, jonka miellämme paljon laajempana käsitteenä kuin päällekarkaajan taltuttaminen. Tavoitteemme on toki antaa harrastajillemme valmiudet selviytyä näistä ikävistä tilanteista, mutta tärkeämpi tavoitteemme on, että harrastajamme oppivat asettamaan terveellä tavalla omat rajansa ja pitämään niistä kiinni ihan arkisissa tilanteissa esimerkiksi koulussa tai työpaikalla. 

 

Harjoittelemme vakavasti mutta emme ryppyotsaisesti. Treenien jälkeen lähdemme salilta puku hikisenä ja hymy huulilla. Seuramme on avoin ja ystävällinen, ja hyväksymme kaikki ikään, taustaan ja kokemukseen katsomatta. Väkivaltaa emme hyväksy missään muodossa.

 

Junioritoiminnassa otamme huomioon lapsen ikään ja kehitykseen liittyvät seikat. Tärkeintä meille on sytyttää lapsessa liikunnan ilo ja ylläpitää sitä. Karaten tekniikat, motorinen kehitys sekä toisten ihmisten kunnioittaminen ja ryhmässä toimiminen seuraavat vaivihkaa mukana.

 

Lataa vyökoeopas tästä.

Karaten kulmakivet: kihon, kata, kumite

 

Karateharjoittelumme koostuu perinteisistä karaten osa-alueista, joita ovat kihon, kata ja kumite.

 

Kihon tarkoittaa perustekniikan harjoittelua, johon kaikki muu harjoittelu pohjautuu. Se käsittää esimerkiksi asentojen, erilaisten lyönti- ja potkutekniikoiden sekä tekniikkayhdistelmien harjoittelua.

 

Kata puolestaan tarkoittaa yksintehtävää liikesarjaa. Täsmällinen katasuoritus edellyttää hyvää perustekniikan eli kihonin osaamista. Katat ovat karaten sydän, ja ne toimivat eräänlaisena kirjastona, josta ammennetaan itsepuolustustekniikoita.  Karateuran alussa opitaan muutamien liikkeiden mittaisia lyhyitä katoja, mutta harjoitusvuosien kasvaessa myös "katarepertuaari" kasvaa ja monipuolistuu.

 

Kumite tarkoittaa pariharjoittelua, jonka perustana ovat perustekniikka eli kihon sekä liikesarjat eli katat. Pariharjoittelua on montaa erilaista tyyliä. Aloittelijat lähtevät liikkeelle yksinkertaisemmista pariharjoituksista, joissa tiettyyn hyökkäykseen reagoidaan tietyllä tavalla. Harjoitteluvuosien ja taitojen lisääntyessä pariharjoittelun luonne muuttuu pikkuhiljaa vapaammaksi ja vapaammaksi.

 

World Combat Association

 

Yamamichi Karate Club Turku kuuluu kansainväliseen kamppailulajien kattojärjestöön World Combat Association (WCA). Seuraamme WCA:n perustajien Peter Consterdinen ja Iain Abernethyn periaatteita: kannustamme seuramme jäseniä avarakatseiseen kamppailulajien harrastamiseen sekä haluamme harjoitella ystävällisessä ja avuliaassa ilmapiirissä. WCA tukee kamppailulajien harrastajia käytännölliseen harjoitteluun, eli miten osaamista käytetään oikeissa itsepuolustustilanteissa. WCA:n periaatteiden mukaisesti emme pakota harrastajiamme mihinkään tiettyyn suuntaan, vaan kannustamme jokaista löytämään kiinnostavia harjoitusmuotoja myös organisaation ulkopuolelta.

 

Seuramme valmentajat käyvät säännöllisesti päivittämässä osaamistaan WCA:n huippuvalmentajien seminaareissa Euroopassa. Vierailemme myös muiden suomalaisten karate- ja kamppailuseurojen järjestämissä seminaareissa ja tutustumme mielellämme muihin harrastajiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

 

WCA:n jäsenseuroja on Suomessa tällä hetkellä kolme:

 

Valmentajamme

 

Timo Oehlandt, 4. dan

Marja Heiskanen, 3. dan

Jani Heiskanen, 3. dan

Nelli Hyvärinen, 1. dan

Ida Penttinen, 1. dan

Alisa Salmivalli, 1.dan

Yamamichin valmentajat